5 Feb 2018

Julimex Pearl & Cotton Midi

Hei taas! Uusia tuotteita on tullut ja mennyt varmaan kymmenittäin talven aikana, mutta koska kokoani on oikeastaan ollut vain vanhojen tuttujen mallien uusissa väreissä, niin olen ajatellut, että tuskin kovinkaan montaa lukijaa kiinnostaa samojen vanhojen esittely, vaikka kuinka olisi uutta väriä tai kuosia. Mutta eihän se nyt ihan näin taida kuitenkaan mennä, joten ryhdistäydyin ja otin nyt itseäni niskasta kiinni. Aloitan kuitenkin vähän kevyemmällä setillä.

Tällä kertaa haluan esitellä teille puolalaisen Julimexin kivoja peruspöksyjä, joita meiltä löytyy aika monenlaista eri mallia. Julimexin housut tulevat söpöissä pienissä laatikoissa, jotka käyvät hätätapauksessa vaikka lahjapaketista: mikrokuituisissa on rusetti kannessa, puuvillaisissa puuvillankukka. Pearl Panty ja Cotton Midi Panty ovat uusimmat valikoimaamme tulleet mallit, ja näitä Julimexin peruspikkareita on helppo yhdistellä erilaisten yläosien kanssa, ja malleistakin löytyy aika monelle mieleinen vaihtoehto, sillä housuja on pitseillä ja ilman sekä pienemmistä brazilianpöksyistä näihin peittävämpiin malleihin.

Parasta näissä kuitenkin on superihanat materiaalit. Panty-sarjan housut ovat superpehmeää ja kevyttä mikrokuituneulosta ja niissä on ohuet, litteät liimasaumat, jotka eivät jätä painaumia tai hankaumia, joten ne ovat myös älyttömän mukavat jalassa. Erityismaininta vielä Panty-sarjan Bermuda Comfort-housuille, joita erityisesti kesällä tuli käytettyä hameiden ja mekkojen alla reisien hiertymiä estämässä, ja olivatpa sen verran mukavat pidemmillä lennoillakin, että aion ne sujauttaa jalkaan jatkossakin, jos on pidempiä lentojamatkoja edessä.


Pearl Panty-housut ovat Julimexin mikrokuitusarjaa, ja juuri niin mukavat kuin aiemmin hankkimieni Bermuda Comfortien perusteella odotinkin. Näissä mikrokuituisissa materiaali on sen verran joustavaa, että koko kannattaa ottaa mieluummin alakanttiin, jotta housut pysyvät jalassakin. Itselläni näistä on koko L/40 ja yleensä käytän alaosissa kokoja 40-42, eli valitsin siis pienemmän koon. Housut ovat supermukavat jalassa ja miellyttävän korkeat. Pelkistetyssä mallissa on edessä kiilamaiset mesh-osiot edessä, ja jos tykkää "parittaa" rintaliivit ja alushousut, niin näiden pariksi sopii melkein minkälaiset rintaliivit vain, ainakin jos liivit ovat mustat.


Cotton Midi Pantyt puolestaan ovat nimensämukaisesti puuvillaa ja ovat hieman karheammat materiaaliltaan. Eivät siis millään tavalla epämiellyttävällä tavalla, mutta eron mikrokuituneuloksen ja puuvillaneuloksen välillä kyllä huomaa. Näissä on mielestäni varsin pienet koot ja otinkin XL/42-koon, joka siltikin oli aavistuksen pienempi kuin Pearl Panty-mallin L-koko, kun laitoin ne tasolle päällekäin vertailua varten. Suosittelen siis ottamaan tästä mallista mieluummin isomman koon.  Ja saumat ovat näissä samalla tavalla litteät liimasaumat kuin muissakin Panty-sarjan housuissa, joten varsin mukavat ja huomaamattomat pöksyt! Myös näissä on mukava napakorkeus, joten kunnon puuvillaisten perushousujen ystävän kannattaa tutustua tähän

3 Feb 2018

Kuppikokokysely 2018 avattu

Avasin juuri kuppikokokyselyn. Vastaa joko viimeisimpien hankkimiesi rintaliivien koon mukaan tai sen mukaan, mitä kokoa yleisimmin käytät. Edellinen kysely onkin kuutisen vuotta vanha, joten ihan mielenkiintoista nähdä, onko lukijoideni kuppikokojakauma jotenkin muuttunut vuosien varrella. Kysely on auki helmikuun loppuun asti!


1 Feb 2018

Curvy Katen kokomerkinnät vaihtuvat EU-mitoitukseen keväästä 2018 alkaen!


Curvy Katen ja Scantillyn kokomerkinnät vaihtuvat verkkokaupassamme EU-mitoitukseen keväästä 2018 alkaen!

Mitoitus ei siis muutu, ainoastaan kokojen merkintätapa vaihtuu. Aiemmin Curvy Kate on ilmoittanut koot käyttäen ainoastaan UK-mitoituksen mukaista kuppikokomerkintää. Kuvassa on ylempänä Curvy Katen "vanhanmallinen" kokolappu, jossa kaikkien kokojen kohdalla on ilmoitettu UK-mitoituksen mukainen kuppikoko eli tässä tapauksessa kuppikoko GG.

Alempana on uudenmallinen kokolappu, jossa on käytössä uusi merkintätapa. Nyt EU-kohdassa on UK-kuppikokoa GG vastaava EU-mitoituksen mukainen J-kuppikoko. Tämä helpottaa EU-mitoitukseen tottuneille koon valintaa.

Curvy Katen ja Scantillyn kokomerkintöihin tulee muutoksia keväästä 2018 alkaen.

Mitä tämä tarkoittaa jatkossa? Se tarkoittaa sitä, että jos Curvy Kate- tai Scantilly-merkkisten rintaliiviesi kokolapussa lukee jokaisen mitoitusmerkinnän kohdalla sama kuppikoko, ovat ne UK-mitoitusta ja ns. vanhanmallisella merkintätavalla. Ostaessasi uusia malleja, tarkista siis, onko koko EU- vai UK-mitoituksen mukainen, ja valitse sitten vanhojen liiviesi kokoa vastaava koko. Esimerkiksi jos olet aiemmin ostanut kuvissakin näkyvää UK GG-kuppikokoa, on jatkossa kuppikokosi EU J-kuppi. Tästä taulukosta voit vielä tarkistaa kuppikokojen vastaavuudet:

EU- ja UK-mitoitettujen rintaliivien kuppikokojen vastaavuudet.


Mekin Lumingeriessa siirrymme nyt kevään aikana uusien mallien myötä EU-merkintöihin sekä pikkuhiljaa myös vanhempien jatkuvien mallien kanssa, kun varastontäydennysten myötä tuotelaputukset uudistuvat. Uudenlaiset kokomerkinnät tulevat siis kaikkiin uusiin tuotteisiin keväästä 2018 alkaen sekä jatkuviin sarjoihin uusien tuotantoerien myötä.

Jos kokoasia askarruttaa, suosittelen ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme, niin varmistamme, että uusien Curvy Kate- ja Scantilly-rintaliiviesi koko tulee oikein.